Elämäntyöpalkinnolla palkittu Ari Siltala: Mittään ei säretä tahallaan
Laatuja on tullut enemmän ja luontoarvoista puhuminen on lisääntynyt, mutta puuta tehdään niin kuin ennenkin luontoarvot huomioon ottaen, sanoo 50 vuotta metsätöissä viihtynyt Ari Siltala.
"Luontokohteet otetaan huomioon, mittään ei säretä tahallaan. Se on ollu periaatteena aina. Siksi on saanut näin kauan alalla olla."
Siltala aloitti metsätyöt 1970-luvulla maatilan pojalle tuttuun tapaan isänsä apurina.
"Meille tuli 175 Ferguson ja isä teki siihen reen. Vinssipelillä vedettiin puita rekeen. Minä olin se sinkin vetäjä."
"Muutaman vuosi myöhemmin hommattiin Keskolta 1060 Nuffield, jossa oli kattokuormain. Se oli ensimmäinen hydraulinen kuormain. "
"Vuonna 1973 ostin Roburin, mutta en saanut sitä omiin nimiin, kun olin niin nuori. Piti laittaa isän nimi paperiin."
Sen jälkeen on useampi kone ”tärvätty”, kuten Siltala itse sanoo. Ensimmäinen hakkuukone tuli 1989 ja enimmillään yrityksen palkkalistoilla oli seitsemän miestä. Tuolloin yrityksessä oli kaksi hakkukonetta ja yksi ajokone. Hän urakoi ensin Kajaani-yhtiölle, mutta urakanantaja vaihtui useaan kertaan metsäteollisuuden yrityskauppojen seurauksena.
"Seitsemän firmaa on alta lähtenyt, mutta aina olen keksinyt jonkun uuden urakanantajan."
Tällä hetkellä on menossa 14. metsäkone ja sillä Siltala urakoi metsänhoitoyhdistykselle. Välillä hän toki jo lopetti urakoinnin hetkeksi. Syynä oli mönkään menneet alueyrittäjäneuvottelut, eli kuten hän itse asian savolaisittain ilmaisee:
"En sietänyt nollatoleranssia palkassa."
Silloisista koneista viimeisen osti pois myös koneyrittäjäksi ryhtynyt veli Jari. Ari Siltala oli joitakin kuukausia tekemättä mitään.
"Sitten soitti mhy:n toiminnanjohtaja ja sanoi, että alahan männä koneen ostoon, tarvitaan motomiestä."
"Mhy on ollut urakanantajista varmin nyt kun yksin tekee. Tämän kesän pitkiä seisokkeja lukuun ottamatta töitä on ollut hyvin. Puun hinta on nyt niin korkealla, että ei ole enää ollut pienillä rahkeita ostaa leimikoita. Käytännössä tehdään harvennushakkuita koko ajan, ei ole päätehakkuita lainkaan."
Siltala vastaanotto Einari Vidgren Elämäntyö palkinnon Rientolassa, Vieremällä kesäkuun alussa.
Töihin lähtö ei ole tympässy koskaan
Maatalousyrittäjä Siltalasta piti alun perin tulla. Kotitilalla oli 25 lehmää, ja silloin näytti, että sillä olisi vielä elänyt. Parikymppisenä sattunut tapaturma rikkoi Siltalan vasemman lonkan ja samalla vaihtui urasuunnitelma. Lonkka oli seitsemän vuotta luudutettuna yhteen asentoon. Se olisi haitannut maataloustöissä, mutta sen kanssa pärjäsi metsäkoneessa. Tosin Siltalan piti muokata vanhasta linja-autonpenkistä itselleen istuin metsäkoneeseen.
"Sahasin penkistä puolet pois ja sillä sai lonkan sopimaan penkkiin oikeaan asentoon."
Seitsemän vuotta lonkka oli luudutettuna, mutta kivut pahenivat ja haittasivat työntekoa. Kivuista piti päästä eron. Sitkeydellä ja savolaisella suorapuheisuudella Siltala sai lopulta Invalidisäätiön ylilääkärin taivutettua lonkkaleikkaukseen, josta tämä oli jo kertaalleen kieltäytynyt. Siltala joutui muistuttamaan lääkäriä, kumman takapuolessa se tuska oikein onkaan.
Lonkka piti saada kuntoon, koska töihin piti päästä. Kuntoonhan se tulikin, Hollannista tilattu lonkkanivel on palvellut hyvin nyt jo 36 vuotta.
Työhalut ovat Siltalalla edelleen samalla tasolla.
"50 vuotta olen metsässä ollut, eikä ole muualle halua, kun terveyttä piisaa. Töihin lähtö ei ole ikinä tympässy."
Puunkorjuu on Siltalan mielestä edelleen varsin mukavaa, mutta alan kehitys huolestuttaa. Alalla pärjääminen ei ole helppoa.
"Metsä on alana hyvä, mutta taksakehitys huolestuttaa tänä päivänä. Isot firmat eivät arvosta yrittäjän kustannusrakennetta. Pannoo miettimään, kuka hommat tekköö, kun myö homenokat lähetään. Toivottavasti lohkiais meillekin teollisuuden miljardivoitoista siivu, ennen kuin mennee puunkorjuu ihan nollaan," Siltala tuumii.
Nuorille metsäkonetöistä haaveileville Siltalalla on yksi ohje.
"Jos mettään hinkuu, se pittää se pölökky katketa, jos meinaa, että eletään."